Muovitöiden vanhoja piirustuksia

Näillä sivuilla esiintyvät kuvat on skannattu vanhoista piirroksista. Niiden määrä lisääntyy sivuillamme koko ajan sitä mukaan, kun skannailu edistyy. Mukana on paljon hyvinkin perinteisiä töitä. Jos sinulla on itselläsi hyväksikoettuja ideoita, olisi hienoa jos lähettäisit meille siitä materiaalia. Myös valokuvat töistä käyvät mainiosti. Jos haluat takaisin lähettämäsi materiaalin, liitäthän mukaan osoitetiedot ja palautupostimerkit.

Mukana on myös joitakin vanhoja elektroniikka piirustuksia. Piirystukset ovat mukana lähinnä siksi, että monilla kouluilla on runsaasti vanhoja osia, mutta piirustukset vain ovat päässeet hukkumaan aikojen saatossa. Jos oppilaiden joukosta löytyy innokkaita harrastajia, voivat vanhemmatkit kytkennät olla motivoivia. Ennenkuin lähdet tekemään niistä laitteita, on syytä tarkistaa jostakin alan liikkeestä, että osia on varmasti saatavissa. Osaa kytkennöistä tullaan päivittämään. Samalla ne pyritään poistamaan vanhojen piirustusten sivuilta ja tallentamaan uusien piirustusten sivuille.

Email: Veikko.Poyhonen@edu.hel.fi

Veikko Pöyhönen.

 

 

 

 

Kuvien aukaisuun tarvitset kuvankäsittely ohjelman, yksi hyvä on Paint shop pro sen saa täältä http://www.tucows.eunet.fi tai http://www.download.com

Ohjeita ohjelman käytöstä.

© Copyright 2000 - Ideaport .